keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Oivalluksia treenaamisesta


Jos en ollut vielä julkisesti ilmaissut onneani päästessäni mukaan Next Level – valmennusryhmään, niin nyt sen teen. Yli 90 hakijan joukosta mukaan pääsy ei ollut läpihuutojuttu, ja voi miten paljon vaikeampaa tekeminen olisikaan ilman näitä oppeja joita täältä valmennuksesta saan. Olen siis onnellinen että ollaan Kivan kanssa mukana. Yritän vähän avata ajatuksia millä tavalla treenaaminen tuolla ryhmässä muuttaa omaa näkemystäni ohjaamiseen, treenaamiseen ja kouluttamiseen ylipäätään.



Ihan alkuun on tietty mainittava, että saan tuolta niin valmiiksi mietityt ja pureskellut ohjeet ja tavat suorittaa esim. tietyt ohjaustekniikat, että ne menee ihan oikeasti ajatukseen. Kun jokin tietty asia on jo kouluttajien toimesta niin monelta kantilta mietitty, ei ohjeeksi ikinä saa että ”se nyt vaan menee näin tämä asia”, vaan jokaiseen seikkaan on perustelu ja vastaus miksi se menee.

Toinen asia on tyyli, jolla kouluttajat leirillä valmentavat meitä. Moni on jo voinut kuullut eron esim. suomalaisten ja amerikkalaisten treenausmaailmasta, jossa amerikkalaisista kaikki on hienoa ja aina vaan onnistutaan ja ajatellaan positiivisesti. Tässä olisi oppimisen paikka, kun me täällä ehkä hieman liikaa keskitytään virheisiin ja niiden välttämiseen – silloin päähän jää ajatus vain niistä virheistä, eikä oikein uskalleta tehdä, kun niitä pelätään niin kovin paljon.

Noh – suinkaan ei tarvitse muuttua suoralta kädeltä väkisin tekonaurua joka kohdassa vääntäväksi ilopilleriksi, jos se ei luonnostaan ole helppoa, mutta pieniä asioita voi koittaa. Joka treenin jälkeen voi miettiä viimeiseksi kaikki ne onnistuneet jutut, niin silloin ne on ne, jotka treenistä jää mieleen. Ehkä se ajatusmaailma alkaa siitä pikkuhiljaa muuttua. Voi pojat että se oli vaikeaa ekan treenin jälkeen kertoa ääneen koko ryhmälle omasta suorituksestaan kolme, siis kolme, hienosti mennyttä juttua. Kyllä se vaan on vaikeaa itseänsä kehua ilman minkäänlaista vähättelyä.

Yksi asia, jonka tajusin vasta kotona leirin videoita katsoessani, oli kouluttajien suhtautuminen koirakoiden virheisiin. Ne oikeastaan jätettiin huomioimatta eikä alettu näyttämään ja sanomaan ”ei näin”, ”ei noin voi tehdä” tai ” teet ihan väärin”. Ei näytetty että menit tässä väärin ja ohjasit tuohonsuuntaan väärin VAAN – yhdessä käytiin läpi onnistuneen ohjastekniikan avainkohdat niin että ne piti itse todeta ja yritettiin uudestaan. That’s it. Näinhän omaan päähän jää ajatus siitä miten kuuluu tehdä – eikä siitä miten ei kuulu tehdä. Pieni asia, mutta jostain syystä huomasin vasta jälkikäteen sen maailman nerokkaimmaksi keinoksi saada uskaltamaan ja olemaan pelkäämättä niitä virheitä. Kaikki keskittyminen ja ajatukset siirtyy siihen mitä täytyy tehdä että onnistuu.

Kun ihminen tekee juuri niin kuin se ajattelee. Tätä ajatusmaailmaa aioin toteuttaa myös omassa koulutus- ja treenimaailmassani jatkossa. Nyt kun nimittäin muistelen leiriä taaksepäin  - en muista kovin montaa virheellistä asiaa (vaikka niitäkin taisi videoita katsoessa olla, kröhöm "niisto"), vaan ainoastaan asioita joita pitää tehdä jotta onnistuu. Ajatelkaapa tätä - Nerokasta!

Videolla on koostetta viikonlopun neljästä eri treenistä. Teemana oli ohjaustekniikat. Näin me Kivan kanssa mentiin ja voi että meillä oli siistiä. Ainiin ja se tokovideokin oli suunnitelmissa, no seuraavaksi lupaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti